Tekoälyn käytön eettisiä kysymyksiä

Tekoälyn käytön lisääntyminen niin yksityisellä kuin julkisella sektorilla on kannatettavaa ja sen mahdollisuudet ovat huomattavia — esimerkiksi moni nykyinen työ helpottuu ja lääketieteelliset diagnoosit muuttuvat tarkemmiksi. Sääntelyä kehitettäessä on tärkeää miettiä millaisia yhteiskunnallisia kehityskulkuja haluamme edistää ja mitkä ovat suurimmat riskit? Erityisesti poliittisia tavoitteita ja eettisiä periaatteita on peräänkuulutettu niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin käynnissä olevien … Jatka lukemista Tekoälyn käytön eettisiä kysymyksiä

Mielipide[HS] koronavirusketjujen jäljityssovelluksesta

Kaikista eduskuntapuolueista tietopolitiikan asiantuntijoita kokoava yhteistyöryhmä on liikenne- ja viestintäministerin toimeksiannosta keskustellut asian eettisistä ja perusoikeudellisista lähtökohdista virkamiesten, päättäjien, kansalaisjärjestöjen ja yritysten kanssa. Jäljityssovelluksen onnistunut käyttöönotto vaatii ainakin ajantasaista ja tarkistettua tietoa, keskinäistä luottamusta ja vuoropuhelua. Lue ja lataa Helsingin Sanomissa 23.4. julkaistu mielipidekirjoitus. Mielipidekirjoitus löytyy myös Helsingin Sanomien sivuilta. Kolme edellytystä koronavirusketjujen jäljittyssovelluksen onnistumiselleLataa